Euraasiassa on muutamia alueita, joista olisi teoriassa mahdollista kehittää Serengetin, Etelä-Afrikan tasavallan tai Baja Californian veroisia ekoturismikohteita. Tällaisia alueita ovat erityisesti:
Vienanmerelle ja sen suulle tulee kevättalvella poikimaan noin kaksi miljoonaa grönlanninhyljettä, jolloin niitä on poikimisalueiden jäillä jopa 2000 yksilöä neliökilometrillä. Eteläisellä Vienanmerellä on ainakin yhdeksän maitovalaiden tarkkailuun soveltuvaa paikkaa.
Maitovalaiden tehokas suojelu koko Jäämeren alueella voisi muutaman vuosikymmenen kuluessa palauttaa Vienanmeren maitovalaskannan nykyisestä noin tuhannesta yksilöstä lähelle alkuperäistä, noin 100 000 yksilön suuruiseksi arvioitua kantaa. Tällöin hyvien valaiden tarkkailualueiden määrä Vienanmerellä kasvaisi hyvin suureksi. Valaiden saapumisesta Vienanmerelle kesäkuussa tulisi yksi maailman suurista villieläinspektaakkeleista, Serengetin suuren vaelluksen veroinen tai ehkä jopa sen ylittävä näytelmä.
Lahtivalaan ja miekkavalaan tehokkaampi suojelu lisäisi näiden lajien määrää Vienanmerellä. Jos grönlanninvalaan suuri paluu jatkuu, myös grönlanninvalaat alkavat jossakin vaiheessa taas uida sisään Vienanmerelle.
Kuolan alueella on suuria tunturipeuralaumoja, jotka tekevät vuosittaisia vaelluksia Pohjois-Amerikan karibulaumojen tavoin. Lisäksi Vienanmerellä on erinomaiset edellytykset lintuturismin kehittämiselle. Arktiset hanhi-, vesilintu-, kahlaaja- ja kuikkalintumuutot kulkevat sen kautta, samoin miljoonat taigan puolisukeltajasorsat. Mäkisaaren ja Belomorskin väliset lahdet ovat syksyllä tärkein sepel- ja valkoposkihanhien ja kuikkalintujen levähdyspaikka. Alueen suurimmat hanhiparvet ovat viime vuosina olleet 70 000 yksilön suuruisia.
Vienanmeren merkitystä ekoturismin potentiaalisena kohteena lisää sen sijainti Euroopan koillisnurkassa, eli suhteellisen lähellä suuria asutuskeskuksia. Kun Vienanmereltä lähdetään itään päin, vastaan tulee kymmenen tuhatta kilometriä ja miljardi hehtaaria villiä ja erämaista maisemaa. Mutta mitä kauemmas mennään, sitä hankalammaksi logistiikka muuttuu.
Obin ja Jenisein lahtiin nousee alkukesällä isoja maitovalasparvia. Petsoran lahden edustalla sijaitseva Ozero Dolgyi on merkittävä mursujen kerääntymispaikka. Uralin itäpuolella on joitakin suuria villipeurapopulaatioita, joiden vaellukset ovat näyttävyydessään samaa luokkaa kuin Pohjois-Amerikan karibujen vaellukset. Venäjän suurin yksittäinen vaeltava peurapopulaatio oli kymmenen vuotta sitten kooltaan noin 600 000 yksilön suuruinen. Jos tieto pitää edelleen paikkaansa, kyseessä on Maapallon toiseksi suurin isokokoisten villien maanisäkkäiden lauma Serengetin jättimäisen gnuantilooppien pääpopulaation (vuotuinen huippukanta keskimäärin noin 2 miljoonaa yksilöä, ajoittain vielä enemmän) jälkeen.
Neuvostoliiton aikana näillä Keski-Aasian aroilla eli noin kaksi miljoonaa saiga-antilooppia, joiden vuotuiset vaellukset olivat erittäin näyttäviä. Suurimmat laumat olivat 80 000 - 100 000 yksilön suuruisia. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen metsästys riistäytyi käsistä, ja saigapopulaatio on romahtanut vain muutamaan kymmeneen tuhanteen yksilöön. Määrätietoinen suojelu kuitenkin kasvattaisi kannan nopeasti takaisin entiseen kokonsa, sillä saiga on hyvin tehokas lisääntyjä. Tällöin alueella olisi edullisen sijaintinsa - Intian ja Euroopan välissä - vuoksi suuri potentiaali mahdollisena ekoturismin suurena kohdealueena.
Mongolian aroilla on jäljellä vielä suhteellisen suuria (joitakin kymmeniätuhansia yksilöitä) ruohonsyöjäeläinten laumoja. Kiinan, Japanin ja Korean läheisyys tarkoittaa sitä, että alueella on suhteellisen suuri potentiaali tulevaisuuden ekoturismikohteena.
Karpaateista on nopeasti kehittymässä tärkeä ekoturismin kohdealue erityisesti suurien petoeläinpopulaatioidensa (sudet, karhut) vuoksi. Romanian Karpaatit sijaitsevat lisäksi niin lähellä Tonavan suistoa, että näiden kahden merkittävän luontokohteen yhdistelmästä tulee hyvin houkutteleva.
Suurin osa Euraasian väestöstä elää alueilla, joiden välittömässä läheisyydessä ei ole merkittäviä maaekosysteemeihin liittyviä ekomatkailun kohdealueita. Useimmilla Euraasian merialueilla on kuitenkin ainakin joinakin vuodenaikoina merkittäviä valaspopulaatioita. (Itämeri muodostaa tärkeimmän poikkeuksen tästä pääsäännöstä, koska sen maitovalaspopulaatiot on tapettu sukupuuttoon ilmeisesti jo satoja vuosia sitten ja koska kalastus on hävittänyt Suomenlahden ja Pohjanlahden pyöriäiskannat lähes täydellisesti.) Potentiaalisten, toistaiseksi kehittämättömien valasturismin kohteiden määrä on erittäin suuri. Merkittäviä mahdollisuuksia on muun muassa Beringinmerellä, Okhotskinmerellä, Japanin itärannikolla, Kiinanmerellä, Intian ja Sri Lankan merialueilla, Kreetan lähistöllä, Ligurianmerellä, Alboranmerellä, Portugalin länsirannikolla, Biskajanlahdella sekä eräillä Norjan merialueilla. Biskajanlahti on nykyään maailman ehkä paras paikka nähdä hyvin suuria suurvalaiden, eli käytännössä sillivalaiden, parvia. Norjan Tysfjorden puolestaan on vuodesta 1987 lähtien ollut maailman parhaita miekkavalaspaikkoja. Valasturismi on kaikkein nopeimmin kasvavia ekomatkailun muotoja, eikä ihmisten valaita ja delfiinejä kohtaan tunteman kiinnostuksen kasvulle ole näkyvissä loppua. Valasturismin kehittämisessä on kuitenkin tärkeää pyrkiä varmistamaan, ettei valaiden ja delfiinien häirintä kasva liian suureksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että valasturismin kehittämisohjelmien pitäisi jatkossa painottaa erityisesti maalta, merelle paikoilleen ankkuroiduista kohteista tai purjealuksista käsin tapahtuvaa valaiden ja delfiinien tarkkailua. (Myös Itämerelle olisi mahdollista kehittää Tanskan ja Saksan mallin mukaista, pyöriäisten tarkkailuun perustuvaa ekoturismia jos kanta saadaan toipumaan. Ratkaisevassa asemassa on kalastuksen tuottamien tappioiden vähentäminen. Tanskan salmien ja rantavesien pyöriäiskanta on niin vahva, arviolta 100 000 yksilöä, että pyöriäiset palaavat nopeasti takaisin myös muualle Itämerelle jos kalastuksen aiheuttamat menetykset saadaan kuriin.)
Itämeren harmaahyljepopulaatio on parantuneen suojelun ansiosta kasvanut ilmeisesti noin 16 000 yksilön suuruiseksi. Pääosa kannasta viettää toukokuussa ja elo-syyskuussa aikaansa tietyillä Suomen ja Ruotsin merialueiden eteläisillä ulkoluodoilla. Harmaahyljekanta on viime aikoina, mahdollisesti muuttuneiden jääolosuhteiden vuoksi, kasvanut nopeammin kuin norppakanta. Itämerellä on aikoinaan arvioitu olleen 100 000 harmaahyljettä ja ehkä 400 000 norppaa, mutta nykyään harmaahylje on jo selvästi yleisempi. Jos Itämeren hyljekannan annettaisiin kasvaa esimerkiksi 20 - 40 prosenttiin alkuperäisestä tasostaan, Itämeren hyljeluodoille suunnatuista retkistä voisi tulla varsin merkittävä luontomatkailun muoto. Suomi hyötyisi kohtuuttomasti: osuutemme Itämeren kalastuksen yhteenlasketusta tuotosta on suhteellisen pieni, mutta tärkeimmät hyljeturismin kohteet olisivat pääsääntöisesti Suomen ja Ruotsin vesillä. Hyljeluodot sijaitsevat niin kaukana ulkomerellä, että ne olisi tyynellä säällä mahdollista nähdä kauempaa kaukoputkella myös Ruotsin ja Suomen välillä kulkevien autolauttojen kannelta, ainakin jos nämä tekisivät reitteihinsä pieniä muutoksia. Mahdollisuus nähdä, vaikka vain kauempaakin, kymmeniätuhansia hylkeitä laivan kannelta lisäisi koko Suomen kiinnostavuutta matkailukohteena. On mahdollista, että miljoonat ylimääräiset matkailijat tulisivat laivalla Suomeen touko- ja elokuussa vain nähdäkseen Euroopan (Vienanmerta lukuun ottamatta) suurimmat hyljekeskittymät.