Ajagin ja wixarikojen välille on vuosien saatossa syntynyt vahva luottamus. Reilussa 10 vuodessa wixarikat ovat vieneet Ajagin avustuksella oikeuteen noin 180 maakiistaa ja voittaneet niistä suurimman osan. Vielä käsittelemättöät tapaukset yritetään viedä päätökseen vuoden 2005 aikana, tosin muutaman vaikeimman tapauksen käsitteleminen voi kestää vielä vuosia.
"Näin Xapatean yhteisössä wixarikojen ja mestitsien maaoikeuskiistojen koko raakuuden. Yhteisön asukkaiden väsymys karjan tekemiin tuhoihin maissipelloilla ja se, että he eivät voi harjoittaa maissin pyhiä seremonioita, hajottaa heidän kulttuuriaan. Wixarika-kulttuurin identiteetti on kasvanut kiinni maahan. Se näkyy arjen tavoissa ja pyhissä menoissa. Heidän kulttuuriaan ei voi olla ilman oikeutta maahan jota he asuttavat. Ilman suhdetta omaan kulttuuriinsa ihminen joutuu kaaokseen. Me kaikki tarvitsemme juuriamme. Kerran vanha shamaani Uxateki pyysi minua: 'Mene Meksikon pääkaupunkiin ja puhu presidentille. Pyydä häntä palauttamaan meille meidän vanhat maamme. Jos me emme saa maitamme takaisin, maailma sammuu'."
Sanat ovat Carlos Chavezin, joka on yksi Jaliscon osavaltion intiaanikansojen oikeuksia ajavan Ajagi-jarjestön (Asociación Jalisciense de Apoyo a los Grupos Indigenas) keskeisistä ihmisistä. Chavez ja muut Ajagin perustajajäsenet ymmärsivät aikanaan, että wixarikojen ongelmien juuret juonsivat perimmiltään maakysymyksestä. Uuden järjestön tarkoitus oli tukea wixarikoja heidän maakiistoissaan, ja valittaa tähän liittyviä kokemuksia myöhemmin myös muille meksikolaisille alkuperäiskansoille.
Wixarikat ovat kyenneet säilyttämään alkuperaisen kulttuurinsa suuremmassa määrin kuin muut Meksikon alkuperäiskansat. He asuvat hajallaan Sierra Madren vuoristossa. Noin 20 000 wixarikan tavoissa ja uskomuksissa on paljon alueellisia eroja, mutta heillä on silti vahva yhteinen kulttuurillinen ja kielellinen identiteetti.
Wixarikat saivat aikanaan Espanjan kruunulta yhteisöllisen omistusoikeuden asuttamiinsa maa-aloihin. Paikalliset maatalousviranomaiset kuitenkin siirsivät 1960-luvulla wixarikojen maita kyseenalaisin keinoin ympäröivien mestitsikylien haltuun. Seurauksena on ollut jatkuvia, ajoittain väkivaltaisia konflikteja. Maissikulttuuri ja karjankasvatuskulttuuri eivät ole helpolla asettuneet toistensa naapureiksi.
Wixarika-yhteisöjen ja mestitsikylien lisäksi alueen maakiistoihin kytkeytyy myös neljän osavaltion, metsäyhtiöiden ja huumekaupan intressejä. Kansalaisjärjestöt ovat karttaneet poliittisesti arkaa maakysymystä, julkisista instituutioista puhumattakaan. Kansallinen intiaani-instituutti (INI) tuki kuitenkin Ajagin perustamista.
Wixarikat ja Ajagi keskittyvät nykyisin suunnittelemaan kestävää maankäyttöä wixarika-alueelle. Suunnitelmiin kuuluu myös wixarika-alueen sisäisen talousjärjestelmän vahvistaminen ja mahdollisimman toimiva naapuruus mestitsiväestön kanssa.
Wixarikat pyysivät Ajagilta tukea myös wixarika-kulttuuriin pohjautuvan koulukeskuksen perustamiseen. Tatutsi Maxakwaxi eli Isoisä Peuranhännän koulukeskus avattiin vuonna 1995. Valkohäntapeura on yksi wixarikojen pyhistä jumalhahmoista. Se edustaa rakkautta ja eräänlaista alkuvoimaa. Sen veri saa kuvainnollisesti maan ravinteikkaaksi ja maissin kasvamaan vahvaksi. Ajagi tekee myös ekologiseen viljelyyn liittyvää yhteistyötä wixarikojen kanssa.
Wixarikayhteisöt ovat käyttäneet laillisena apunaan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusta 169, joka takaa alkuperäiskansoille päätäntä ja omistusoikeuden historiallisesti asuttamiinsa maihin ja niiden luonnonvaroihin. Meksiko on yksi niistä harvoista maista (noin 15), joka on ratifioinut tämän sopimuksen. Monien alkuperaiskansojen, myös saamelaisten, tavoitteena on saada maittensa hallitukset ratifioimaan tämä sopimus.
On harvinaista, etta alkuperäiskansat saavat laillisesti takaisin maitaan ja että oikeuden päätökset myös toteutetaan käytännössa. Indonesialainen kansalaisjärjestöaktiivi Rikardo Simarmata totesi vuonna 2002 wixarika-alueella järjestetyssä kansainvalisessä Taller de la tierra maaoikeustapaamisessa, ettei vastaavaa voisi kuvitellakaan tapahtuvan Indonesiassa.
Alkuperäiskansojen ja valtaväestöjen ristiriidat saattavat osittain juontua siitä, että alkuperäiskansoihin liitetään usein vanhanaikaisuuden ja takapajuisuuden leima. Lea Kantonen kuvaa Telttakirjassaan hänen, saamelaiskäräjien Samediggin puheenjohtajan Pekka Aikion ja Ajagin juristin Evangelina Robleksen keskustelua samassa tapaamisessa seuraavasti: "Robles kertoi, että wixarikojen maita vallanneet karjankasvattajat olivat sanomalehdissä puolustaneet valtauksiaan sillä, että heidän käsissään maa oli tuottavammassa käytössä. Wixarikat eivät heidän mielestään hoida maata tuottavalla tavalla, koska he ovat nomadeja. Alkuperäiskansan elinkeinot esitetään primitiivisinä ja tuottamattomina, jotta poliittiset päätöksentekijät tekisivät päätöksiä "modernimpien" elinkeinojen, kuten metsätalouden ja turismin hyväksi. Aikion mukaan Lapin lehdistössä esitetään samantapaisia näkemyksiä." |
 Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio ja San Miguelin Wixarika-päälliköt maaoikeuskokouksessa Meksikossa 2002. |
Wixarikat ja monet muut alkuperäiskansat näkevät itsensä kuitenkin nykyaikaisina ja itsestään tietoisina kansoina, jotka kykenevät hallitsemaan omia alueitaan ja soveltamaan perinteitään nykyajan vaatimuksiin. Tätä näkemystä myös Ajagi ja Ympäristö ja kehitys ry ovat halunneet olla mukana vahvistamassa. Kulttuurisen monimuotoisuuden kunnioittaminen on koko yhteiskunnan etu.
Lisää aiheesta:
Lea Kantonen: Teltta Kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa. Like.Helsinki 2005.
Kimmo Lehtonen: Ne jotka tietävät. Kumppani 1/2003.
Mari Riipinen: Meksikon wixarikaintiaanien maanomistusoikeudet ja maankäytön suunnittelu. Turun yliopiston maantieteen laitoksen monisteita N:o 22, Turku 2001.
Ympäristö Ja kehitys ry on tehnyt Ajagin ja wixarikojen kanssa yhteistyötä vuodesta 1995 ja Turun Yliopiston Ylioppilaskunta (TYY) vuodesta 1997 lähtien.
Outi Hakkarainen, 2005