Ympäristö
&
Kehitys
ry

Etusivu > AIDS-valistus > Prostituutio

SAI Mumbaissa

Pakotetun prostituution vastainen taistelu etenee Mumbaissa

Vielä jokin aika sitten Mumbain ilotaloalueiden prostituutio oli järjestäytyneen rikollisuuden kontrolloimaa orjakauppaa. Eri puolilta Etelä-Aasiaa tulevia nuoria naisia kidnapattiin tai huijattiin töihin Mumbain ilotaloihin. Monia ostettiin rutiköyhiltä vanhemmilta.

Naisia pakotettiin prostituutioon kovan väkivallan, raiskausten ja jopa kidutuksen avulla. He elivät käytännössä vankeina ilotaloalueilla, täysin eristyksissä ympäröivästä yhteiskunnasta ja usein jopa toisistaan. Rikollisjärjestöt sijoittivat usein samaan bordelliin eri puolilta Intiaa tulevia naisia joilla ei ollut yhteistä kieltä jolla he olisivat kunnolla pystyneet kommunikoimaan edes keskenään. Tämä lisäsi seksikaupan uhrien avuttomuuden ja eristäytyneisyyden tunnetta entisestään.

Edes pahimpiin ihmisoikeusloukkauksiin oli vaikea puuttua, koska järjestäytyneen rikollisuuden lonkerot ja sen maksamat lahjukset ulottuivat hyvin korkealle tasolle kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Mumbain ilotaloalueet muodostivat oman eristäytyneen varjomaailmansa, ja ulkopuolisen yhteiskunnan tiedot siitä mitä tämän merkillisen maailman alueella tapahtui olivat hyvin vähäisiä ja satunnaisia.

Sittemmin tilanne on kuitenkin muuttunut, joissakin suhteissa jopa varsin merkittävästi. Muutokset ovat seurausta ennen kaikkea kolmesta tekijästä: globalisaatiosta, AIDS-epidemiasta sekä Indian Health Organizationin ja SAI:n Mumbain ilotaloalueilla tekemästä työstä.

AIDS-epidemian noustessa rikollisjärjestöjen johtajatkin ymmärsivät, että heidän oli pakko tehdä jotain tai koko bisnes lakkaisi olemasta. He päästivät ensin Indian Health Organizationin ja myöhemmin sen työtä jatkaneen SAI:n lääkärit ja sosiaalityöntekijät ilotaloalueille, jotta nämä voisivat jakaa epidemian torjumiseksi tarvittavia kondomeja ja tarjota ilmaista terveydenhuoltoa. Mutta samalla kun kondomeja virtasi sisään, tietoja tilanteesta alkoi kulkea ulos.

SAI:n työntekijät opettivat yhteyshenkilöinään toimiville prostituoiduille hindiä. Yhteinen kieli tehosti kommunikaatiota. Rikollisjärjestöt eivät enää voineet tehdä mitä tahansa ja luottaa siihen, että tieto jäisi ilotaloalueiden sisälle. Ne eivät enää ole suljettu ja eristetty maailma koska SAI:lla on kaikki Mumbain ilotaloalueet kattava yhteysverkosto kondomien jakelua varten.

Kaikkein suurin vaikutus on kuitenkin ollut talouden globalisoinnilla. Sen ansiosta kaikki Mumbain prostituutiota aiemmin kontrolloineet isot ja vaikutusvaltaiset rikolliset ovat siirtyneet paremmin kannattaviin laillisiin tai laittomiin liiketoimiin. Jäljelle jäi vain pikkutekijöitä, piruparkoja joilla ei ollut yhtä merkittävää yhteiskunnallista vaikutusvaltaa ja jotka ovat nopeasti ajautuneet yhä ahtaammalle sitä mukaa kun tiedonkulku ilotaloalueiden ja muun yhteiskunnan välillä on tehostunut.

Myös väkivaltaan perustuvaa pakotettua prostituutiota ja kidnappauksia esiintyy edelleen jonkin verran, mutta ne alkavat jo olla ennemminkin erikoistapauksia kuin pääsääntö, ja tällaisen kovan rikollisuuden liikkumavara kapenee koko ajan. Suurin osa Mumbain ilotaloalueiden prostituoiduista tekee nykyään työtään vain taloudellisen pakon vuoksi, ja olisi siis periaatteessa vapaita lähtemään milloin tahansa.

Käytännössä lähteminen on edelleen vaikeaa, sillä kohtuupalkkaista työtä ei riitä kaikille. Mistään kovin iloisista tarinoista ei siis vieläkään ole kyse. Nykyään ehkä kaikkein tavallisin tarina on aviomiehen kuolema tai vakava sairastuminen, ja tarve hankkia ruokaa lapsille.